30 vuotta Thalian palvelua -

Yritys Teatteri Sampolan historiikiksi

Kirjoittanut Rauni Virtanen, julkaistu Karvian Joulu -lehdessä 2009.

Toivotonta. Edessäni pöydällä makaa pino A4-kokoisia vahakansivihkoja. Ne ovat Karvian Nuorisoseuran Näyttelijäin, vuodesta 2001 Teatteri Sampolana tunnetun, toimintapäiväkirjoja -30 vuoden ajalta, vuodesta 1980. Jokikinen harjoituskerta, jokainen esitys kommentteineen, näyttelijöiden nimilistat, katsojaluvut, ohjaaja-toiminnanjohtajan epätoivon huokaukset, kuten myös ilonkiljahdukset, kritiikkien lehtileikkeet - kaikki fakta on noissa kymmenessä vihossa.

Materiaalia kokonaisen sukupolven ajan, yli 30 vuotta, nyt toimineen nuorisoseuranäyttämön vaiheista on liikaa, aivan liikaa. Kuinka siitä saisi historiikintapaisen? Yritän kumminkin. Suurimman osan tuosta ajasta olen ollut dramaturgi, ohjaaja, sovittaja, pukujen ja lavastuksen suunnittelija (mutta taitavat ompelijat ja puusepät ovat erikseen!) - tarpeen vaatiessa käsikirjoittaja, järjestäjä, siivooja, puvustonhoitaja, kuiskaajakin. Ja niiden vihkojen täyttäjä. Jo riittääkin. Lienee aika lopettaa homma. Siksi tässä pala karvialaista teatterihistoriaa.

"Karvian Kansallisteatteri"

Ylä-Satakunta-lehden toimittaja käytti Nuorisoseuran  näyttelijöistä moista leikillistä nimitystä taannoin  1980-luvun alussa. Se onnellistutti. Samoin rohkaisi edesmenneen ystävän Ritva Hautalan arvostava kommentointi. Hän jos kuka oli asiantuntija.

Korkeaan tasoon pyrkivä näytelmänvalitsija-ohjaaja ei saa aina ryhmältään taputuksia. Jotkut odottavat pelkkää kimppakivaa ja rentoa yhdessäoloa. - No, harrastajateatterihan ei ole hilpeä palloilukerho tai liikuntaryhmä, josta voi olla poiskin kokonaisuuden kärsimättä. Näytelmän valmistaminen on itseasiassa kovaa työtä, pitkäjänteistä puurtamista, myös harrastajateatterin ollessa kyseessä ja myös näyttelijäin osalta, ei vain ohjaajan.

Näyttelijä, vaikka rooli olisi kuinka pieni, ei voi olla poissa harjoituksista kovin usein ja pitkään - eikä ollenkaan esityksistä muuten kuin pää kainalossa... Jolloin tilanne on jonkinasteinen katastrofi. Niitä tosin on 30 vuoden mittaan sattunut kai vain pari. Yrjö Soinin "Palokunnanjuhla" (esit. Sampolassa 1988) on näytelmä näytelmän valmistamispuuhista. Toimittaja Rauli-Sakari Ala-Karvia kommentoi sen kulkua kutkuttavasti: "Miten työ käytännössä sujuu? Muutamat eivät ole lainkaan paikalla harjoituksissa, osajako vaatii melkoista diplomatiaa, kulissien kanssa on vähän niin sun näin. Perustavaa laatua oleva kysymys on myös, kuka näytelmää loppujen lopuksi ohjaa..." Heh, heh, niinpä niin.

"Myyty lippu

on nykyään tärkeämpi kuin esity, johon lippu on myyty", totesi edesmennyt näytelmäkirjailija Reko Lundan. Mikä tahansa isolle katsomolle esitetty hauska kesäteatterinäytelmä on koonnut varmaan kolmessa kesässä saman määrän katsojia kuin Teatteri Sampola 30 vuodessa! Sillä on vaihtelevissa katsomoissa Sampolan lisäksi istunut runsaat 27 000 katsojaa, keskimäärin 900 henkeä vuodessa enimmäkseen talvisaikaan. Mutta pyrkimys onkin ollut korkealle. Teatteriguru Eino Salmelaisen mukaan "teatteri on vain pelkkää ajanvietettä niin kauan kuin se ei pyri muuttamaan ihmistä, ratkaisemaan jotain probleemaa".

Kaikkiaan ryhmä on esittänyt näytelmiä kahdeksalta ulkomaiselta kirjailijalta. He ovat Brecht, Dickens, Fo, Medoff, Strindberg, Tshehov, Weiss sekä kirkkonäytelmä Jokamiehen tuntematon tekijä. Suomalaisia, enimmäkseen klassikkoja, ovat ohjelmassa olleet Haanpää, Jotuni, Kaappa, Kaurismäki, Ketola, Kivi, Kokkonen, Meri, Mäntylä, Paukku, Pukema, Soini, Waltari. Ja sitten on vielä allekirjoittaneen Virtasen käsikirjoituksia kaikkiaan 12, joista kolmeen näyttelijäryhmä antoi kirjoitusvaiheessa panoksensa... Kirkon 200-vuotisnäytelmä "Terve, Herran Pyhä huone" ja "Kanttin kapina" lienevät näistä vaikuttavimpia. Eniten näytäntöjä, kaikkiaan 14, on annettu Strindbergin "Mestari Olavista". Mutta kunnantalon katsomoon mahtuikin korkeintaan vain 50 henkeä.

"Mistä löysitkään

niin hyviä rooliinsa sopivia henkilöitä!" Näin kirjoitti edesmennyt Lempi Huotari (o.s. Ala-Karvia) v. 1995 juuri Mestari Olavista. No, kokemukseni mukaan jokaisesta näyttämölle työnnetystä tulee kohtalainen näyttelijä, monesta erinomainen.

Aluksi on mainittava koko 30 vuoden ajan mukana toimineet "ikitähdet": Lempi Erkkilä, Irma Mustasilta, Lauri Viitala sekä Teatteri Sampolan "lippulaivaksi" tituleerattu Raimo Erkkilä. Mutta. Sitten on ohjelmassa ollut näytelmiä, joita ei olisi millään ehdolla voitu esittää ilman TIETTYÄ näyttelijää.

Ihan alussa esimerkiksi Jotunin "Kyökin puolella" tarvitsi ruustinnan - siis Lempi Erkkilä rooliin. Mäntylän "Latuun" piti saada oikea pappa; osa sopi vain Toivo Pihlajaviidalle. Ja Pihlajamäen "Emännättömän talon" morsiankandidaatiksi saatiin Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala. Anton Tshehovin klassikkofarssi "Kosinta" tarvitsi armoitetut koomikot, Tauno Sarvijoen ja Raimo Erkkilän, kosittavaksi nuoren Eija Kivistön. Jaakko Kaapan "Valojuhlaa" ei voi ajatellakaan ilman Tauno Sarvijokea ja Irma Mustasiltaa. Eikä Aleksis Kiven "Nummisuutareista" olisi tullut niin ikimuistettavaa ilman Heikki Vuorelaa Eskon roolissa. Amerikkalaisen Mark Medoffin "Milloin palaat, punapää" -näytelmän loistoparina näyttelivät Jouko Mattila ja Sanna Lehtonen (nyt taiteilijanimellä Stellan mm. tv:ssä). Anneli Pukeman "Rakastetun Johanssonin" tavoitellun sinkkumiehen osa sopi ainoastaan Lauri Viitalalle. Jo mainitun "Mestari Olavin" raskaan pääroolin esitti unohtumattomasti Tero Sievi-Korte. Runomuotoisessa Peter Weissin "Yövieraat" -näytelmässä koululainen Jaakko Lehtonen ja vuonna 2007 odottamatta menehtynyt kaunotar Satu Hakola esittivät liikuttavasti sisarusparia. Yksi on sentään vielä nostettava esiin: vuonna 2005 Jani Hietanen esiintyi vaikuttavasti mykkänä ristiinnaulittuna Dario Fon puhuttelevassa näytelmässä "Ilveilijä ristin juurella". Ja niin edespäin... On liian paljon mieleenjääviä suorituksia.

Mainitsematta jääneet sadat ja kymmenet osasuoritukset - välttämättömiä kaikkikin. Viime aikojen esityksissä ovat erityisen välttämättömiä olleet ryhmän kauniit nuoret naiset, esimerkiksi Susanna Viitasaari ja Aila Pukaralammi. Näytelmissähän yleensä lähes poikkeuksetta on miehille enemmän ja tärkeämpiä rooleja kuin naisille.

"Korkeatasoisesta

ja monipuolisesta teatterityöstä"... Noin lukee kunnan kulttuuritekopalkinnon v. 2007 kunniakirjassa, joka riippuu Teatteri Sampolan kotinäyttämön, nuorisoseurantalon, seinällä.

Palaute on esiintyjille ja ohjaajalle tärkeää, oli millaista oli.

Tunnustava sana innostaa uusiin ponnistuksiin. "Kritiikki on teoksen julkisen elämän käynnistäjä." Mutta teatteriesitys on kuin veteen vedetty viiva, se elää lopulta vain mielikuvissa, jos elää. Oliko mitään? Mikä oli sanoma? Koskettiko mikään lainkaan? Teatteri Sampolan ohjelmistoon ei ole kuulunut mestari Shakespearea. Mutta Macbethin tunnettu repliikki sopii kuvaamaan teatteritöiden haihtuvaa olemusta:

"Elämä on vain varjo häilyväinen,
vain näyttelijä rukka, joka riehuin
lavalla keikkuu aikansa ja häipyy;
se kertomus on, hupsun tarinoima,
täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla."

Teatteri kuvastelee elämää. Elämä on teatteria, ensiesitystä ilman harjoituskertoja.